Hyppää sisältöön

UKK: hallitukseen hakeminen

Hallitukseen hakeminen kiinnostaa useita, ja olemme saaneet hyviä kysymyksiä. Pyrimme tässä vastaamaan useimmiten kysyttyihin kysymyksiin.

Kuinka kauan hallituspesti kestää?

Yhden kalenterivuoden, eli tammikuun alusta joulukuun loppuun.

Mitä hyötyä hallituksessa toimimisesta on?

Välillä puhutaan jopa kyllästymiseen asti siitä, että saat työelämän kannalta tärkeitä taitoja, mutta ne taidot kantaa pitkälle. Hallituksessa kerrytät kokemuksia ja taitoja, joita ei omassa koulutuksessa välttämättä opi.

Hallitusvuoden jälkeen pystyt osoittamaan mm., että osaat järjestää niin pieniä kuin isojakin tapahtumia. Saat näyttöjä projektityöskentelystä ja saat kokemusta projektijohtamisesta. Ymmärrät myös paremmin päätöksentekoprosesseja, jonka jälkeen on helpompi vaikuttaa työelämässäkin päätöksentekoon.

Mutta mikä parasta, hallitusvuosi tuo mukana huikeita uusia ihmisiä. Pääset luomaan verkostoja, ja tutustumaan ihmisiin eri koulutuksista, aloilta ja jopa ympäri Suomen.

Mitä minun pitää osata etukäteen?

Pärjäät hyvin, jos olet luonteeltasi yhteistyökykyinen ja kiinnostunut oppimaan uutta. Vaikka mikään vastuualue ei olisi entuudestaan tuttu, ei haittaa. Hallitus perehdytetään toimeensa. Hallitukseen etsitään henkilöitä, joilla on hyvä tekemisen meininki ja kyky tarttua toimeen.

Teknisistä taidoista odotuksena on osata käyttää HAMKissa käytössä olevaa Office 365-alustaa.

Lue täältä lisää, mitä hakijoilta odotetaan.

Miten valinta tapahtuu?

Hallitus valitaan syksyisin edustajiston järjestäytymiskokouksessa, voit asettua siellä ehdolle.

Jos hakijoita on enemmän kuin paikkoja, edustajisto äänestää suljetulla lippuäänestyksellä valittavista henkilöistä. Edustajisto yleensä kysyy ennen äänestystä hakijoilta muutamia kysymyksiä, mutta sitä ei tarvitse jännittää, sillä edustajisto koostuu ihan tavallisista opiskelijoista.

Jos et pääse paikalle, lähetä etukäteen kirjallinen, vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen pj@hamko.fi. Tulleet hakemukset esitellään edustajistolle kokouksessa.

Mitä rooleja hallituksessa on, joihin haetaan?

Hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja. Lue täältä esittely näistä rooleista.

Hallituksella on erilaisia vastuuprosesseja, miten niihin haetaan?

Hallitus päättää keskenään vastuuprosessien jaosta, huomioiden jokaisen kiinnostusten kohteet.

Miten paljon hallitustoiminta vie aikaa?

Hallitustoimi vie vaihtelevasti aikaa viikoittain. Tarkkaa aikamäärää ei ole, sillä jokaisella on erilaisia resursseja. Projektiluonteisuudesta johtuen välillä tehdään enemmän, esim. tapahtumia järjestäessä, ja vastaavasti välillä vähemmän. Suurin osa saa yleensä suoritettua opintoja tavoiteajassa hallitusvuoden aikana.

Pystyykö hallituksessa osallistumaan järjestämiinsä tapahtumiin?

Toisiin kyllä, toisissa ollaan järjestävässä roolissa. Riippuu pitkälti siitä, paljonko tapahtuman aikana tarvitsee tehdä. Esim. Café Approon hallituslaiset pääsivät tänä vuonna osallistumaan. Joissain tapahtumissa hallitus on vain järjestävänä tahona, kuten esimerkiksi Alkupamauksessa. Mutta myös ”pelkästään” järjestäjänä tapahtumiin osallistuminen on todella hauskaa!

Minua kiinnostaisi tehdä pelkästään tapahtumia, onnistuuko se?

Hallitus rekrytoi vuosittain tapahtumatiimin, ja siihen mukaan lähtemällä pääset tekemään vain tapahtumia tai vaikka vain yksittäistä tapahtumaa. Tapahtumatiimissä pääset näkemään ja kokemaan tapahtumien tekemistä järjestävän tahon näkökulmasta. Tapahtumatiimi on myös oiva väylä tutustua uusiin ihmisiin HAMKissa.

Kerrataan vielä, miten voit hakea yhteen opintoaikasi tärkeimmästä vuodesta!

HAMKOn hallitus valitaan edustajiston järjestäytymiskokouksessa. Voit hakea hallitukseen kokouksessa paikan päällä tai lähettää vapaamuotoisen hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen pj@hamko.fi. Hakemus pitää olla lähetetty ennen järjestäytymiskokousta.

Edustajiston järjestäytymiskokous järjestetään maanantaina 14.11.2022 klo 16:30 alkaen. Kokous järjestetään Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen C-rakennuksessa, tilassa C-146. Käyntiosoite: Vankanlähde 9.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys