Hyppää sisältöön

YTHS

Laki korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta tulee voimaan 1.1.2021. Lain myötä myös amk-opiskelijat pääsevät Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön eli YTHS:n palveluiden piiriin.

Tiivistetysti tämä tarkoittaa sitä, että 1.1.2021 alkaen kaikki tutkintoa suorittavat, läsnäolevaksi ilmoittautuneet korkeakouluopiskelijat saavat perusterveydenhuollon palvelut YTHS:n kautta. Palveluiden piiriin kuuluvat siis myös esimerkiksi monimuoto- ja YAMK-opiskelijat.

Tähän asti YTHS:n palvelut ovat olleet vain yliopisto-opiskelijoiden käytettävissä, joten laki korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta parantaa huomattavasti korkeakouluopiskelijoiden keskinäistä tasa-arvoa. YTHS:n palveluiden laajentaminen amk-opiskelijoille on ollut opiskelijaliikkeen yhteinen, pitkäaikainen tavoite.

Olemme koonneet tälle sivuille hyödyllisiä linkkejä, joista löydät tietoa YTHS:stä ja sen palveluista.

Mitä palveluja?

YTHS tarjoaa korkeakouluopiskelijoille perusterveydenhuollon palveluja, kuten määräaikaiset terveystarkastukset, suunterveyden ennalta ehkäisevät toimenpiteet sekä hoidontarpeen arvioinnin ja kiireettömän sairaanhoidon.

YTHS:n sivuilta näet tarkemman listauksen YTHS:n palveluista.

Missä?

HAMKin alueen osalta kaikkien palvelupisteiden tarkat osoitteet eivät ole vielä tiedossa. YTHS:n nettisivuilta löydät kuitenkin kartan, josta löydät tiedon siitä, mille paikkakunnalla tulee YTHS:n oma ja minne yhteistyökumppanin palvelupiste.

Tarvittaessa voit asioida missä tahansa YTHS:n omassa palvelupisteessä. Yhteistyökumppaneiden palvelupisteissä asioivat vain kyseisellä paikkakunnalla opiskelevat.

Huomioithan, että YTHS panostaa paljon etäpalveluihin, eli hoitoa saadakseen ei aina tarvitse matkustaa lähipalvelupisteeseen.

Tiivistetysti HAMKin toimialueen YTHS-palvelupisteistä tiedetään seuraavat asiat:

  • Forssassa palvelut tarjoaa Mehiläinen (osoite: Rajakatu 2) ja näitä palveluja käyttävät myös Mustialan kampuksen opiskelijat.
  • Riihimäellä palvelut tarjoaa Mehiläinen (osoite: Eteläinen asemakatu 2)
  • Valkeakoskella opiskelevat käyttävät Tampereen palveluja.
  • Hämeenlinnassa YTHS:n oma palvelupiste tulee Lukiokadulle. Tilojen remontti on kuitenkin kesken, joten vuoden alusta palvelut aloittavat väistötiloissa, jotka sijaitsevat korkeakoulukeskuksessa. Remontin vuoksi Hämeenlinnaan ei saada heti vuoden alusta hammasterveydenhuollon palveluita, vaan ne tarjotaan 31.3.2021 asti Tampereella.

Vahvistamatta siis ovat edelleen Evon ja Lepaan kampusten opiskelijoiden palvelupisteet.

Kenelle?

Kaikki tutkintoa suorittavat korkeakouluopiskelijat saavat perusterveydenhuollon palvelut YTHS:n kautta. Palveluiden piiriin kuuluvat siis myös esimerkiksi monimuoto- ja YAMK-opiskelijat.

Polkuopiskelijat ja Ammatillisen opettajakorkeakoulun opiskelijat eivät siis ole oikeutettuja YTHS:n palveluihin.

Mitä maksaa? Milloin maksu?

YTHS-maksun maksavat kaikki läsnäolevat opiskelijat, jotka kuuluvat YTHS:n palveluiden piiriin. Terveydenhoitomaksu maksetaan Kelalle. Opiskelijan maksun suuruus vuonna 2021 on 35,80 € lukukaudessa eli 71,60 € vuodessa.

Terveydenhoitomaksu maksetaan Kelalle lukukausittain eli kaksi kertaa vuodessa. Kela ei lähetä sinulle laskua vaan terveydenhoitomaksun suorittamisesta on huolehdittava oma-aloitteisesti. Kelan sivuille on koottuna lisätietoa terveydenhoitomaksun maksamisesta ja eräpäivistä.

Katso myös: Usein kysyttyä korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksusta.

Korkeakouluopiskelijan terveydenhuollon rahoituksesta vastaa pääosin valtio (77%). Opiskelijoiden osuus on 23 %.

Kysymyksiä YTHS:stä?

YTHS:n sivuilta löytyy oma osio usein kysytyille kysymyksille. Suosittelemme tutustumaan! Mikäli mieltäsi askarruttavaan asiaan ei löydy vastausta, voit lähettää sivun kautta oman kysymyksesi suoraan YTHS:lle.

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys