Hyppää sisältöön

Tuutorihaku syksylle 2022 on avoinna

Tuutorien tehtävä on opastaa ja perehdyttää uudet HAMKin opiskelijat osaksi korkeakouluyhteisöä. Vertaistuutori on tuutorilogon mukaisesti opiskelijan kompassi opintojen alussa.

Tuutorina pääset tutustumaan toisiin opiskelijoihin, vahvistamaan vuorovaikutustaitoja ja saat hyödyllistä ryhmänvetämiskokemusta. Myös esiintymistaidot vahvistuvat samalla ja pääset järjestämään hauskaa ohjelmaa uusille opiskelijoille.

Tuutoreita tarvitaan jokaiselta kampukselta ja jokaisesta koulutuksesta, joten hae mukaan rohkeasti! Nyt on tilausuutesi, sillä tuutorihaku on avoinna sunnuntaihin 30.1.2022 asti.

Mitä tuutoriksi hakevilta odotetaan?

  • Avointa mieltä ja halua oppia uutta.
  • Osallistumista tuutorikoulutuksiin (peruskoulutus on kaksiosainen)
  • Toimimista opiskelijoiden ja henkilökunnan välisenä linkkinä
  • Uusien opiskelijoiden tukemista ja toisiinsa tutustuttamista
  • Vapaa-ajan aktiviteettien järjestämistä oman aikataulun puitteissa uusille opiskelijoille
  • Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan sekä jäsenyyden etujen esittely uusille opiskelijoille

Tuutoroinnin voi sisällyttää osaksi omia opintoja ja siitä voi ansaita opintopisteitä. Opintopisteiden saaminen edellyttää tuutoriportfolion kirjoittamista.

Tuutorihaun tärkeät päivämäärät:

Hakuaika: 17.-30.1.2022
Peruskoulutus (pakollinen): 6.-7.5.2022
Koulutuksen 2. osa (pakollinen): elokuu 2022 (Lisää tietoa päivämäärästä myöhemmin. Koulutus kestää n. 4 tuntia.)

Lisää tietoa tuutoroinnista löydät tältä sivulta.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys