Hyppää sisältöön

Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisestä kuormituksesta

Tällä viikolla julkaistiin Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) tulokset.

Kyseinen valtakunnallinen tutkimus selvittää korkeakouluopiskelijoiden fyysistä ja psyykkistä terveyttä, elintapoja, hyvinvointia, sosiaalisia suhteita, opiskelukykyä ja siihen liittyvää tuen tarvetta. KOTT-tutkimus tuottaa kattavaa ja säännöllistä tietoa opiskelijoiden hyvinvoinnista – vastaavaa tietoa eivät muut tutkimukset tarjoa.

Tulokset kertovat, että joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii ahdistuksen ja masennuksen oireista. Opiskelijoilla psyykkisiä oireita ja kuormittuneisuutta näkyi suhteessa enemmän kuin koko aikuisväestössä.

THL: Korkeakouluopiskelijat tarvitsevat tukea – tutkijat huolissaan ahdistus- ja masennusoireiden yleisyydestä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päähavainnot tuloksista ovat:

  • Joka kolmas korkeakouluopiskelija oli psyykkisesti kuormittunut eli kärsi ahdistus- ja/tai masennusoireista. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevista naisista jopa 40 prosenttia kertoi psyykkisestä kuormittuneisuudesta.
  • Opiskelevilla naisilla sekä todettu masennus että todettu ahdistuneisuushäiriö olivat yleisempiä kuin miehillä.
  • Joka kuudennella korkeakouluopiskelijalla oli riski sairastua syömishäiriöön. Naisista 26 prosenttia ja miehistä 8 prosenttia kuului riskiryhmään.
  • Lähes puolet korkeakouluopiskelijoista liikkui koronaepidemian aikana terveysliikuntasuosituksen mukaisesti. Heikoiten terveysliikuntasuosituksen saavuttivat 30–34-vuotiaat opiskelijat.
  • Naiset kokivat miehiä yleisemmin päiväaikaista väsymystä. Joka kymmenes opiskelija kertoi, että unet jäävät liian lyhyiksi netin käytön vuoksi.
  • Joka neljäs opiskeleva nainen ja joka kolmas opiskeleva mies kertoi, ettei tunne kuuluvansa yhteenkään opiskeluun liittyvään ryhmään.
  • Kokemus opiskeluun liittyvään ryhmään kuulumattomuudesta oli lähes kaksinkertainen 25 vuotta täyttäneillä opiskelijoilla verrattuna heitä nuorempiin opiskelijoihin.
Kuvan lähde: KOTT 2021-tutkimus, THL ja Kela

Kattoliittomme Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry otti asiaan kantaa: Korkeakoulujen on parannettava tukipalveluitaan opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi

SAMOKin puheenjohtaja Oona Löytänen korostaa: “Opiskelijat tarvitsevat matalan kynnyksen tukea ja apua opiskelukyvyn ylläpitämiseksi. Jokaisen korkeakoulun tulee tarjota sellaiset tukipalvelut, että yhdessä YTHS:n tarjoaman hoidon kanssa opiskelijat suorittavat opintonsa loppuun ja siirtyvät työelämään hyvinvoivina.”

Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta vastaa YTHS. Tuoressa Helsingin Sanomien artikkelissa SAMOKin toiminnanjohtaja Vellu Taskila sanoo YTHS:n palveluista: ”Osa ei hakeudu palveluihin, koska kuvittelee, ettei saa aikaa riittävän ajoissa. Se voi olla haitallistakin.”

Samainen artikkeli lisää: ”Tilastojen mukaan hoitoon on päässyt viime aikoina nopeasti, mutta YTHS:n jonotilanteesta liikkuu Taskilan mukaan edelleen paljon väärinkäsityksiä.”


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys