Hyppää sisältöön

Ilmoitus edustajiston 2022 täydennysvaalista

Ehdolle asettuminen Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajiston täydennysvaaliin alkaa maanantaina 10.1.2022 klo 9:00 ja päättyy maanantaina 24.1.2022 klo 16:00.

Edustajisto käyttää ylintä päätösvaltaa opiskelijakunnassa. Se muodostaa kannan suuriin linjoihin, vahvistaa hallituksen valmistelemat asiakirjat ja päättää muun muassa opiskelijakunnan talouden ja toiminnan suuntaviivoista.

Edustajiston täydennysvaaleissa valitaan puuttuvat 7 edustajiston jäsentä toimikaudelle 2022. Vaalikelpoisia ehdolle asettumista varten ovat kaikki Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan jäsenvelvoitteensa suorittaneet jäsenet, jotka ovat ilmoittautuneet läsnä oleviksi opiskelijoiksi lukuvuodeksi 2021–2022 tai kevätlukukaudeksi 2022.

Ehdolle asetutaan sähköisellä lomakkeella, jonka linkki julkaistaan ehdolle asettumisen alkaessa.
Edustajiston vaalit järjestetään sähköisenä jäsenelle lähetettävän äänestyslinkin kautta.

Vaalitoimitsijat nimetään 31.1.2022.

Lista äänioikeutetuista tarkastetaan 7.2.2022. Kaikki opiskelijat, jotka ovat täyttäneet jäsenvelvoitteensa tähän aikaan mennessä, ovat oikeutettuja äänestämään edustajistovaaleissa.

Äänestys vaaleissa alkaa maanantaina 14.2.2022 kello 9:00 ja päättyy keskiviikkona 16.2.2022 kello 16:00.

Vaalitulos julkistetaan 17.2.2022 mennessä.

Äänestyslinkki sähköiseen äänestysjärjestelmään toimitetaan vaalien alkaessa jäsenen ammattikorkeakoulun sähköpostiosoitteeseen (@student.hamk.fi).

Lisätietoja:

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, Heli Kultalahti
heli.kultalahti@hamko.fi

Toiminnanjohtaja Aleksi Kurvi
aleksi.kurvi@hamko.fi, p. 0447221000


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys