Hyppää sisältöön

Tervetuloa Verkatehtaalle, Hämeenlinnan kulttuurikaupunginosaan!

Tuoreen yhteistyökumppanimme Verkatehtaan markkinointisuunnittelija Oskari Raunio kertoo vieraskynäblogissa Verkatehtaan tapahtumatalosta, sekä sen tulevista tapahtumista ja opiskelijaeduista.

Terveiset Verkatehtaan tapahtumatalosta Vanajaveden rannalta! Kirjoittelen tänne HAMKOn blogiin, koska Verkatehdas ja HAMKO ovat tämän kevään aikana sopineet yhteistyökumppanuudesta. Omasta ja Verkatehtaan puolesta osaan jo nyt sanoa, että tämä on todella hieno juttu, ja toivommekin, että HAMKO ja HAMKOn jäsenet hyötyvät tästä yhteistyöstä yhtä lailla.

Verkatehtaan kortteli on luultavasti tuttu paikka suurelle osalle HAMKOn jäsenistä esimerkiksi keikkojen, leffojen, teatteriesitysten tai seminaarien parista. Tämän ja viime vuoden aikana olemme saaneet tavata myös suurimman osan hämeenlinnalaisista koronarokotusten parissa, joten saatamme olla tuttuja myös sitä kautta! Esittelen joka tapauksessa tähän tekstin alkuun hieman Verkatehdasta, jonka jälkeen otan katsauksen tuleviin tapahtumiin sekä opiskelijaetuihin.

Verkatehtaan alueen rakennukset
Vanaja-salin lisäksi Verkatehtaan kortteli pitää sisällään paljon upeita toimijoita, kuten Hämeenlinnan Taidemuseon, Lyseon koulun ja Kulttuurikeskus ARXin. Kuva: Pasi Visakivi.

Verkatehtaan monet kasvot

Verkatehdas on vuonna 2007 ovensa avannut tapahtumatalo Hämeenlinnan keskustassa. Nimensä mukaisesti Verkatehtaan alueella on 1800-luvulle ulottuvat perinteet tekstiiliteollisuudessa. 1900-luvun loppupuoliskolla kiinteistöjen käyttö alkoi painottumaan enemmän erilaiseen kulttuurikäyttöön, ja 2000-luvun alkuvuosina Hämeenlinnan kaupunki alkoi kehittämään aluetta voimakkaasti kaupunkikulttuurin keskukseksi. Mittavien saneeraustöiden jälkeen uuden tapahtumatalon avajaisia vietettiin vuonna 2007.

Verkatehdas Oy on Hämeenlinnan kaupungin omistama, Verkatehtaan korttelin kiinteistöjä hallinnoiva osakeyhtiö. Liiketoimintamme jakautuu tapahtumaliiketoimintaan ja toimitilaliiketoimintaan. Tapahtumaliiketoimintamme toimii siten, että vuokraamme Verkatehtaan päärakennuksesta löytyviä tapahtumatiloja lyhytaikaisesti tapahtumia järjestävien yritysten ja yhteisöjen käyttöön, jotka sitten järjestävät tiloissa esimerkiksi konsertteja, kokouksia tai pikkujouluja – tai vaikkapa niitä koronarokotuksia, jos sitä maailmantilanne edellyttää.

Olennainen osa Verkatehtaan toimintaa on tilojen vuokraaminen esimerkiksi kokousryhmien käyttöön. Kuva: Pasi Visakivi

Toimitilaliiketoiminnan puitteissa taas vuokraamme Verkatehtaan korttelista löytyviä toimitiloja pitkäaikaisesti yritysten ja yhteisöjen käyttöön. Korttelistahan löytyy paljon upeita toimijoita, kuten Hämeenlinnan Teatteri, BioRex-elokuvakeskus, Ravinteli Vintti, Suistoklubi, Yle Hämeenlinna ja Mainostoimisto Precis.

Laajemmin tietoa sekä numerodataa Verkatehtaasta löydät myös verkkosivujemme esittelyosiosta. Kertauksen monivaiheisesta Verkatehdas-korttelin historiasta löydät puolestaan täältä.

Tapahtumakalenteri täyttyy nopeasti

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet tapahtumatalon toiminnan kannalta melkoisen haastavaa aikaa, ja vielä tämäkin vuosi alkoi sillä, että tapahtumakalenterit piti siivota tammi- ja helmikuun ajaksi. Maaliskuussa tapahtumat kuitenkin saatiin takaisin vauhtiin, ja Vanaja-salissa nähtiinkin esimerkiksi loppuunmyyty Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä Vesterinen Yhtyeineen. Talossa on nähty keväällä myös esimerkiksi Kasva ja Kansainvälisty -seminaari sekä Kanta-Hämeen aluevaltuuston ensimmäiset kokoukset. Koronarokotukset ovat myös jatkuneet läpi kevään yhtenä tai kahtena päivänä viikossa.

Syksy on perinteikkäästi vilkkainta aikaa Verkatehtaalla, mutta myös loppukevään osalta kalenteri on täyttynyt mukavasti: pandemian aikana kasvanut tarve kohtaamisille ja kokemuksille näkyy! Toukokuun aikana luvassa on esimerkiksi stand up -komiikkaa ja e-urheilua, sekä totta kai musiikkia useissa eri genreissä. Koko tapahtumakalenterin löydät täältä.

Eppu Normaali keikalla täydessä Vanaja-salissa vuonna 2019. Kuva: Pasi Visakivi.

Opiskelijoille erilaisia etuja

Seuraavaksi päästään opiskelijaetuihin. Vakioetuja meillä on tällä hetkellä kaksi kappaletta. Ensinnäkin narikkapalvelu on aina ilmainen opiskelijakorttia näyttämällä (arvo 2,50 €). Tämän lisäksi Ravintola Verkatehdas tarjoaa makean tai suolaisen leivonnaisen ostajalle kuuman juoman kaupan päälle (arvo 4 €). Tämän edun voi lunastaa yleisötapahtumien väliajalla opiskelijakorttia näyttämällä, joten edellyttää toki sen, että kyseisessä tapahtumassa on väliaika. Voit tilata väliaikatarjoilut myös ennakkoon lomakkeen kautta. Lomakkeelta näet myös sen, missä tapahtumissa väliaika pidetään.

Yleisötapahtumien väliajalla voi tilata vaikkapa Verkatehtaan tiiliskivi -suklaaleivoksen. Tiili on Verkatehtaan korttelille ominainen elementti. Kuva: Riku Hasari.

Kuten aiemmin aihetta sivusin, niin Verkatehtaalla yleisötapahtumia järjestävät pääosin tuotantoyhtiöt ja ohjelmatoimistot, jotka toki päättävät omien tapahtumiensa pääsylippujen hinnoista. Mitään yhtenäistä opiskelija-alennusta lippujen hinnoille emme siis voi tarjota, mutta järjestäjät ovat joka tapauksessa asettaneet moniin tapahtumiin varsin mukavia opiskelijahintaisia lippuja.

Tulevia opiskelijahintaisia tapahtumia

Tässä kooste tulevista tapahtumista, joihin on tarjolla opiskelijahintaisia tikettejä:

Erityismainintana kevään kalenterista täytyy vielä nostaa Kanta-Hämeen suurin e-urheilutapahtuma Hämpton Games, joka järjestetään Verkatehtaalla lauantaina 28.5.2022. HAMKillahan on tapahtumassa merkittävä rooli niin järjestelyjen osalta kuin pelipöydänkin takana. Tapahtumaan on vapaa pääsy!

Hämpton gamesin pelaajat pelaamassa lavalla
HAMKin joukkue nappasi voiton historian ensimmäisessä Hämpton Games -tapahtumassa vuonna 2020. Seuraava Hämpton Games pelataan 28. toukokuuta 2022. Kuva: Pasi Visakivi.

Mahtava juttu, jos jaksoit lukea tekstin tänne asti. Tulet varmasti törmäämään meihin jatkossakin tässä blogissa, sekä myös haalareissa ja HAMKOn tapahtumissa.

Ja tietenkin täällä Verkatehtaalla! Tervetuloa!


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys