Hyppää sisältöön

Vuoden HAMKilaisen ja Vuoden opettajan valintaprosessi on käynnissä

Vuoden HAMKilaiseksi tuli ilahduttavasti ehdotuksia, vastaajia oli lähemmäs 60 ja ehdotitte yhteensä 33 eri henkilöä tunnustuksen saajaksi. Kiitokset jokaiselle vastauksen lähettäneelle.

Ehdotusten joukosta valittiin kolme, jotka välitimme Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:lle. SAMOK organisoi valtakunnallista Vuoden AMK-opettaja 2022 -palkinnon jakoa ja jokainen opiskelijakunta sai lähettää kolme ehdotusta palkinnon saajaksi. Vuoden opettaja -palkinto jaetaan toukokuun alussa valtakunnallisilla AMK-päivillä.

Vuoden HAMKilaiseksi sai esittää joko opetushenkilökuntaan tai muuhun henkilökuntaan kuuluvaa, ja ilahduttavasti huomioitte ehdotuksissa koko henkilökuntaa. Ehdotuksistanne valitaan 3, ja heidät palkitaan kunniamaininnalla elokuussa HAMKin henkilöstöpäivässä.

Ehdokkaiden äänimärän tasaisuus ja hyvät perustelunne tuovat hyvä haasteen valintaan. Vuoden HAMKilainen valinnassa painotetaan erityisesti seuraavia asioita:

  1. Yhteisön luominen ja yhteisöllisyyden edistäminen.
  2. Digitaalisuuden hyödyntäminen opetuksessa monipuolisesti, mitä myös SAMOK korostaa valtakunnallisessa Vuoden AMK-opettaja -palkinnossa.

Pitkän etäopetusjakson aikana yhteisöt eivät synny yhtä luontevasti kuin aiemmin, ja niiden luomiseen tarvitaan erityistä huomiota. Paluu kampukselle sujuu parhaiten, kun yhteisönluojat ovat tukemassa.
Digiloikka viimeisen parin vuoden aikana on ollut valtava ja edistykselliset ratkaisut eivät ole jäänyt opiskelijoilta huomaamatta.

Digitalisaation mukaan tuominen edistää myös opiskelijoiden mahdollisuutta osallistua opetukseen lähtötilanteista elämäntilanteesta riippumatta, edistäen koulutuksellista tasa-arvoa. Tästä sai usea HAMKilainen mainintoja ja kiitoksia.

Ole kuulolla toukokuussa, kun jaamme tiedon SAMOKin Vuoden opettaja -palkinnon voittajasta ja erityisesti elokuussa, kun Vuoden HAMKilainen julkaistaan!


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys