Hyppää sisältöön

Etäopiskelukysely 2021 – Opiskelijoiden hyvinvointi on heikentynyt entisestään

SAMOK ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat toteuttivat yhdessä keväällä 2021 kyselyn amk-opiskelijoille heidän kokemuksistaan vuoden kestäneeltä pandemia-ajalta. Kyselyyn vastasi 7341 opiskelijaa 19 ammattikorkeakoulusta. Vastausprosentti oli 5,8%. Kysely toteutettiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Kokosimme tähän artikkeliin kyselyn tuloksia. Koko raportin pääset lukemaan täältä.

Suurin osa vastaajista koki hyvinvointinsa heikentyneen

Suurin osa, 61,8% vastanneista koki motivaationsa laskeneen pandemia-aikana. Lähes yhtä moni vastaaja, 60,1% koki jaksamisen ja mielenterveyden heikentyneen pandemia-aikana. 61,1% koki aiempaa enemmän yksinäisyyttä.

Hyvinvointiin liittyvät haasteet korostuvat erityisesti niiden vastaajien joukossa, jotka asuvat yksin tai kämppiksen kanssa. Yksin tai kämppiksen kanssa asuvista 71,2% koki jaksamisen ja mielenterveyden heikentyneen.

Hyvinvoinnin haasteet korostuvat jonkin verran myös ennen pandemiaa opintonsa aloittaneilla. Vuonna 2019 tai sitä ennen aloittaneista 65,9% koki jaksamisen ja mielenterveyden heikentyneen, 69,2% koki motivaation laskeneen ja 64,2% koki aiempaa enemmän yksinäisyyttä.

Vuosi eristyksessä on murtanut liian monen opiskelijan

Avovastausten perusteella monelle opiskelijalle vuosi poikkeusoloissa on ollut liikaa. Eniten negatiivisia vaikutuksia henkiseen jaksamiseen ja mielenterveyteen on aiheuttanut yksinäisyys. Monissa vastauksissa kerrotaan, että pitkään jatkunut pandemia-aika ja siitä johtuva eristäytyneisyys ovat aiheuttaneet sosiaalisten tilanteiden pelkoa jopa niille, jotka aiemmin ovat hakeutuneet sosiaalisiin tilanteisiin.

Monet kuvaavat, miten henkinen jaksaminen on heikentynyt pandemia-ajan pitkittyessä ja sängystä nouseminenkin on aamuisin hankalaa. Uupumus sekä fyysinen väsymys on yleistä.

Stressi on lisääntynyt pitkittyneen tilanteen aikana entisestään. Jo aiemmin mielenterveysongelmien kanssa kärsineillä pandemia-aika ja etäopetus on puhkaissut oireita uudelleen. Onneksi vastauksista käy myös ilmi, että monet ovat hakeneet apua mielenterveysongelmiinsa tai muihin oireisiin esimerkiksi YTHS:ltä.

Viestinnässä on korostunut perhekeskeisyys, mutta minun arkinen ”perheeni” olen vain minä itse.

Opiskelija

Vastauksissa toistui myös turhautuneisuus yhteiskuntaa kohtaan, sillä koettiin, ettei tilanteessa ole huomioitu yksinasuvia nuoria opiskelijoita, vaan heidät on unohdettu täysin.

Osa opiskelijoista voi hyvin tai jopa aiempaa paremmin

Osa voi kuitenkin paremmin, ja 14.1% vastaajista kokee jaksamisensa ja 17,7% motivaationsa vahvistuneen pandemia-aikana. Vastaajat kertoivat pystyvänsä keskittymään kotioloissa paremmin kuin hälyisessä kouluympäristössä ja hyötyvänsä nauhoitetuista luennoista.

Joillekin matkoista säästynyt aika on helpottanut arkea ja etäopiskelu on helpottanut työn ja opintojen yhdistämistä. Osa yksin viihtyvistä kokee että poikkeusolot ovat ns. antaneet luvan olla yksin ja tämä on helpottanut oloa.

Opinnot poikkeusoloissa

Vastaajista 36,8% kokee pandemia-ajan hidastavan heidän opintoja. Opintojen hidastuminen näkyy myös niiden vastauksissa, jotka vastaavat harjoittelunsa siirtyneen tai peruuntuneen. Harjoitteluiden peruuntumisen ja siirtymisen taustalla on harjoittelupaikkojen hankala saatavuus, yritykset eivät tällä hetkellä ota harjoittelijoita samalla tavoin kuin aiemmin, kertovat vastaajat.

Vastaajista lähes puolet, 49,9% kokee että opintoihin kuuluu liian paljon itsenäisiä tehtäviä suhteessa opetukseen, kun taas 46,8% kokee niitä olevan sopivasti. Vastaajat kertovat että tehtävien määrä on lisääntynyt pandemia-aikana ja luentoja on korvattu tehtävillä.

Avun tarve

30,7% vastaajista kokee tarvitsevansa apua jaksamiseen tai motivaatioon. Moni kaipaa terveydenhuollon tarjoaman ammattiavun sijaan arkisempia kohtaamisia opiskelukavereiden ja opettajien kanssa. Tukea kaivataan muutamassa vastauksessa nimenomaanmotivaatioon, keskittymiseen, opintoihin ja oman ammatillisen tulevaisuuden hahmottamiseen. Opettajilta kaivataan ymmärrystä ja joustoa sekä aikaa keskustelemiselle.

En kaipaa mitään psykologista analyysia tilanteesta, vaan ihan normaalia opettajien kiinnostusta opiskelujen etenemisestä ja motivoinnista.

Opiskelija

Opiskelijoiden ja opettajien taidot pääasiassa kohdillaan

Vastaajat ovat pääosin tyytyväisiä omiin itsenäisen opiskelun valmiuksiinsa, vastaajista 65,9% kokee omat opiskeluvalmiutensa hyviksi tai melko hyviksi etänä tapahtuvaan opiskeluun. 20,3% kokee valmiutensa melko riittämättömiksi tai riittämättömiksi. Vastaajat kertovat, että ovat hakeutuneet amk-opintoihin käytännönläheisiin opintoihin ja nyt toteutuva ei vastaa odotuksia kun opinnot ovat pääasiassa itsenäisesti tehtäviä verkko-opintoja.

Myös opettajien osaamiseen ollaan pääasiassa tyytyväsiä, 54,9% kokee opettajien etäopetustaidot hyviksi tai melko hyviksi. Vastaajat kertovat, että joidenkin opettajien kohdalla opetus on monotonista ja opetusmenetelmät tylsiä. Vastaajista osa kokee, että opettajien taidoissa ei ole vikaa vaan opettajat tarvitsisivat enemmän tukea etäopetukseen.

Osalla opiskelijoista toimeentulo on tiukalla, suurin osa pärjää tavalliseen tapaan

Vastaajista 26% kertoo toimeentulonsa laskeneen, 65% kertoo sen pysyneen ennallaan ja 8,5% kertoo toimeentulonsa parantuneen. Opiskelijat ovat joutuneet lomautetuiksi, jääneet ilman työvuoroja ja osa ei ole edes uskaltanut tehdä keikkatöitä riskiryhmään kuulumisen takia.

Myös kesätyöt ovat jääneet monelta saamatta, jolloin on täytynyt pärjätä kesän yli säästöillä tai lainalla. He, jotka ovat joutuneet lomautetuiksi ovat olleet todella vaikeassa tilanteessa, kun toimeentulotukea on ollut vaikea saada täysipäiväisen opiskelijan statuksella.

Toivoton tilanne. Opiskeluun pitäisi kyetä keskittymään, mutta nyt iso osa ajasta ja energiasta menee siihen, että etsii tulonlähdettä jostain.

Opiskelija

Yleisimmät syyt tulojen nousuun ovat olleet työllistyminen tai työvuorojen lisääntyminen. Etäopiskelun ohella työn teko on helpottunut, kun opiskelu ei ole ollut paikkaan tai aikaa sidottua. Etenkin sote-alojen opiskelijoille on ollut koronan aikana tarjolla paljon töitä.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys