Hyppää sisältöön

Alkusyksyn tapahtumakuulumisia

Kevät 2020 tunnetaan varmasti pitkään koronakeväänä, ja sen vaikutukset näkyvät myös näin uuden lukuvuoden alussa meillä opiskelijakunnassa sekä koko HAMKissa. Ensimmäisessä moduulissa opiskellaan edelleen pitkälti etänä ja myös vapaamuotoisemmat opiskelijariennot ovat vähissä verrattuna “tavalliseen” syksyyn.

Tiedotimme jo elokuun lopulla Alkupamauksen, eli HAMKOn perinteisen lukuvuoden avajaistapahtuman, peruuntumisesta. Samoin monet HAMKin kampuksilla toimivat paikalliset opiskelijayhdistykset ilmoittivat kastajaisten tai tursajaisten perumisesta tai siirtämisestä myöhempään ajankohtaan. Mikäli tilanne sen sallii, saatamme järjestää joitain pienempiä tapahtumia myöhemmin tänä syksynä.

Tällä hetkellä syksyn suunnitelmistamme varmimpia ovat syys- ja lokakuun vaihteen kampuskierrokset. Aikomuksemme on siis kiertää kaikilla HAMKin kampuksilla kertomassa HAMKOn toiminnasta, lähestyvistä edustajistovaaleista ja muusta ajankohtaisesta.

Seuraathan somekanaviamme, niin tiedät, milloin saavumme omalle kampuksellesi! Kampuskierrosten yhteydessä ei järjestetä mitään iltaohjelmaa, eli olemme siis päiväaikaan paikalla kampuksella jossakin näkyvällä paikalla, jossa voit käydä moikkaamassa toimijoitamme sopivassa (turva)välissä.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys