Hyppää sisältöön

Vuoden opettajan valinta etenee

Kiitokset teille kaikille, jotka lähetitte ehdotuksenne Vuoden AMK-opettajaksi 2020! Ehdotuksia tuli 73 kappaletta ja yhteensä 37 HAMKilaista opettajaa sai kannatusta Vuoden opettajaksi 2020. Olemme äärimmäisen iloisia ehdotusten lukumäärästä sekä perusteluista, joita kirjoititte ehdotuksillenne.

Ehdotusten joukosta valittiin kolme, jotka välitimme Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:lle. SAMOK organisoi valtakunnallista Vuoden AMK-opettaja 2020 -palkinnon jakoa ja jokainen opiskelijakunta sai lähettää kolme ehdotusta palkinnon saajaksi. Ehdottamamme kolme HAMKilaista opettajaa tullaan palkitsemaan myös HAMKin vuoden opettaja -kunniamaininnalla elokuussa HAMKin henkilöstöpäivien yhteydessä.

Sekä ehdokkaiden määrä että perustelut heidän palkitsemisensa puolesta tekivät valinnasta vaikean, mikä tietenkin oli vain positiivinen ongelma. Keskustelujen jälkeen päädyimme HAMKOssa painottamaan erityisesti kahta asiaa:

  1. Onnistunut etäopetus korona-aikana, mitä myös SAMOK korostaa valtakunnallisessa Vuoden AMK-opettaja -palkinnossa.
  2. Arviointikriteerien avoimuus sekä arviointien perustelut, jotka luovat läpinäkyvyyttä ja vahvistavat opiskelijoiden välistä tasa-arvoa. 

Siirtyminen etäopetukseen teki tästä keväästä hyvin poikkeuksellisen ja onnistuminen siinä ansaitsee totisesti tulla huomioiduksi. Ilahduttavasti näitä onnistumisia on HAMKissa ollut paljon – kiitokset siis kaikille HAMKilaisille, jotka ovat tehneet ison työn etäopetukseen siirtymisessä! Tekemänne iso työ ei ole jäänyt opiskelijoilta huomiotta.

Toisena asiana päätimme painottaa moduulin/kurssin arviointikriteerien avoimuutta ja kuvaamista selkeästi opiskelijoille. Kun opiskelija tietää, mitä häneltä vaaditaan ja mitkä kurssin tai moduulin tavoitteet ovat, hänen on helpompi tavoitella niitä. Lisäksi painotimme arvioinnin perusteluja, jotka ovat tärkeä osa läpinäkyvyyttä ja lisäävät opiskelijoiden välistä tasa-arvoa. Numeroarvioinnin tueksi kirjatut perusteet vahvistavat arvostelun asemaa osana oppimisprosessia; opiskelija saa tarkemman kuvan siitä, missä hän on onnistunut ja mitä osaamista hänen olisi hyvä mahdollisesti vielä vahvistaa. 

HAMKin opetushenkilöstö on tehnyt hienoa työtä myös tänä lukuvuonna. Elokuussa julkaisemme HAMKin vuoden opettaja -kunniamaininnan saajat ja tiedotamme tietenkin myös SAMOKin Vuoden opettaja -palkinnon voittajasta. Seuraa siis viestintäkanaviamme myös kesällä!


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys