Hyppää sisältöön

Kaikki väylät käyttöön työnhaussa

Koronakevään vaikutuksista ja yleisestä työvoimapoliittisesta julkisesta keskustelusta huolimatta rekrytoinnit pyörivät ja HAMKin opiskelijoilla on etulyöntiasemana oma rekrytointiväylä HAMK Talents.

Talous ja työmarkkinat toimivat osin vahvassakin rinnakkaissuhteessa toisiinsa. Konkreettisena ilmiönä toisen heilahtelu aiheuttaa myös toisen heilahtelua. Iäisyyksiin asti voisi pohtia heiluttaako puu lehteä vai lehti puuta, mutta tänä keväänä heiluttaja on ollut globaali pandemia.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana lehtien taloussivuja ovat hallinneet uutiset YT-neuvotteluista, massiivisista lomautuksista ja irtisanomisista. Vienti sakkaa ja talous polkee paikoillaan niin kuin hiihtäjä talven 2020 vehreällä ladulla.

Kun olosuhteiden pakosta täältä oman kodin ikkunan takaa koettaa pälyillä maailmaa, tuntuu kuin koko yhteiskunta olisi pysähdyksissä eikä mitään tapahtuisi. Tämä toki on ikkunasta avautuvan maiseman luomaa harhaa. Työmarkkinat eivät ole pysähdyksissä vaan rekrytointeja on auki vaikka ja kuinka.

Syksyllä 2019 HAMKissa otettiin käyttöön Tiituksen tarjoama opiskelijarekrytointijärjestelmä HAMK Talents. Palvelun tarkoituksena on olla rekrytointiväylä nimenomaan niille, joilla opinnot ovat vielä kesken. Vaiheessa olevaa tutkintoa ja spesifejä yksittäisiä taitoja ei yleisesti ole tapana ansioluetteloon merkata, mutta HAMK Talentsissa juuri niillä pääsee loistamaan ja erottautumaan työnhaussa. Palvelussa on haettavana kesätöitä, mikäli semmoinen vielä puuttuu tai koronan takia paikka lähti alta, määräaikaisuuksia, vakituisia työpaikkoja, opinnäytetyönantoja ja projekteja, joilla omaa portfoliota ja CV:tä voi kasvattaa.

Tässä samalla kun itse kukin niiden olosuhteiden pakosta ikkunan takaa maailman menemättömyyttä pälyilee, on oiva aika ottaa myös tämä väylä käyttöön työnhaussa ja viilata profiilia viimeisen päälle. Ulkona kuitenkin paistaa aurinko ja pian on kesä, eikä koskaan voi tietää, mistä suunnasta se työpaikka löytyy.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys