Hyppää sisältöön

Verkatehtaan syksy täynnä monipuolisia tapahtumia – ohjelmistoa tähdittävät muun muassa Lauri Tähkä ja Anssi Kela

Vieraskynäblogissa Verkatehtaan Oskari Raunio kertoo tapahtumasyksystä.

Verkatehtaan syyssesonki tarjoaa kattavaa tapahtumatarjontaa ja monipuolisia opiskelijaetuja. Perjantaina 30.9. alkava Hyvin sanottu -keskustelufestivaali käynnistää loppuvuoden vilkkaat tapahtumakuukaudet.

Hyvää syyskuun loppua ja tsemppiä alkaneen opiskeluvuoden haasteisiin! Toivottavasti kesä oli mukava ja tapahtumien täyteinen. Myös Verkatehtaalla on järjestetty kesäkuukausien aikana monipuolisesti tapahtumia aina kehonrakennuskisoista kirjastoalan ammattipäiviin ja lasten taidefestivaalista varusmiessoittokunnan konsertteihin.

Vaikka kesä olikin täynnä erilaisia tapahtumia, Verkatehtaan kiireisen sesonkiaika on vasta alkamaisillaan: pimenevät syysillat ja pikkujoulusesonki tarkoittavat sitä, että tulevina kuukausina talo on täynnä tapahtumia lähes aamusta iltaan.

Hyvin sanottu -keskustelufestivaali käynnistää vilkkaat tapahtumakuukaudet

Yle, Erätauko-säätiö ja Hämeenlinnan kaupunki järjestää Verkatehtaan alueella perjantaina 30.9. ja lauantaina 1.10. Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin, joka pyrkii edistämään positiivista keskustelukulttuuria ja rohkaisemaan suomalaisia mukaan palauttamaan ilo keskusteluihin. Katso festarin koko ohjelma täältä, ja seuraa keskusteluja paikan päällä (vapaa pääsy) tai Ylen kanavissa!

Verkatehtaan ulkoseinällä on iso Hyvin sanottu-keskustelufestivaalin mainos
Hyvin sanottu -festivaalin keskusteluissa mukana ovat mukana mm. Jasper Pääkkönen, Kirsi Piha, Jenni Rotonen, Antti Pennanen, Shawn Huff, Alma Hätönen ja monia muita tunnettuja nimiä. Kuva: Oskari Raunio

Hyvin sanottu -festivaali käynnistääkin vilkkaat loppuvuoden tapahtumakuukaudet. Lokakuussa tiedossa on esimerkiksi Ismo Leikolan stand up -show ja Sonata Arctican akustinen konsertti. Kuun lopulla Vanaja-salin perinteisestä konserttisalimuodostelmasta viritellään myös aito tasalattiainen klubi, kun Lauri Tähkä saapuu vetämään myöhäisillan keikan.

Marras- ja joulukuuhun mahtuu myös paljon, esimerkiksi J. Karjalainen, Anssi Kela, Sinfonia Lahti ja Laura Voutilainen. Joulutunnelmaa virittävät esimerkiksi Leavings-Orkesteri, Raskasta Joulua ja Erja Lyytinen. Verkatehtaan korttelin tarjonta ei rajoitu kuitenkaan vain Vanaja-salin tapahtumiin, vaan kortteli tarjoaa esimerkiksi teatteria, elokuvia, taidenäyttelyitä, Paint & Wine -iltoja sekä tietenkin ruokaa ja juomaa!

Yhtye esiintyy täydelle yleisölle
Vanaja-salin perinteinen istumakatsomo väistyy tarvittessa ja sali toimii tunnelmallisena klubina, kuten Eppu Normaalin keikalla 2019. Kuva: Pasi Visakivi

Opiskelijaetuja tarjolla tapahtumien yhteyteen

Muistutuksena vanhoille opiskelijoille, ja tiedoksi uusille: Verkatehtaalta löytyy myös erilaisia opiskelijaetuja! Vakioetuina opiskelijoille ovat ilmainen narikka Vanaja-salin yleisötapahtumissa sekä väliaikatarjoilujen osalta ilmainen kahvi leivoksen ostajalle.

Myös useat tapahtumajärjestäjät ovat asettaneet jälleen opiskelijahintaisia lippuja tapahtumiinsa. Koko tulevan tapahtumatarjonnan ja lippujen hinnat löydät tapahtumakalenterista. Ja jotta ei yksitellen tarvitse etsiä tapahtumia, joihin on tarjolla opiskelijahintaisia lippuja, tässä myös valmiiksi koottu listaus:

Listaan saattaa tulla uusia lisäyksiä hetkenä minä hyvänsä, joten kannattaa seurata Verkatehtaan opiskelijaetujen ajantasaista tilannetta myös Slice- tai Pivo-sovellusten kautta!

Tervetuloa Verkatehtaalle!


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys