Hyppää sisältöön

Hyvinvointituutorointi

Hyvinvointituutorit ovat keskeisiä toimijoita HAMKin järjestämissä hyvinvointi- ja liikuntapalveluissa. He hyödyntävät omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan ja pääsevät muokkaamaan tuutorivuottaan niiden mukaan.

Hyvinvointituutorit edistävät opiskelijoiden hyvinvointia mm. järjestämällä erilaisia liikunta- ja hyvinvointitapahtumia sekä tilaisuuksia. Oman kiinnostuksen mukaan pääsee myös toteuttamaan hyvinvointiviestintää.

Hyvinvointituutorit voivat halutessaan myös erikoistua esimerkiksi liikuntaan. Liikuntaan erikoistuneet tuutorit ohjaavat liikuntaa sekä kampusten arjessa tapahtuvaa matalan kynnyksen fyysistä toimintaa.

Hyvinvointituutorit auttavat liikuntatapahtumien ja kampanjoiden järjestämisessä ja toteuttamisessa sekä markkinoivat aktiivisesti HAMKin liikunta- ja opiskeluhyvinvointipalveluja. Hyvinvointituutorit osallistuvat myös kampusten palloiluvuorojen toteutukseen sekä avustavat HAMKin urheiluturnausten järjestelyissä. 

Hyvinvointituutoroinnin saa sisällytettyä osaksi opintoja. Opintojakson laajuus on 5 op ja opinnolle on mahdollista ilmoittautua Pakissa aina loppuvuodesta.

Lisätietoa saa HAMKin liikuntakoordinaattori Jari Virtaselta, jari.virtanen@hamk.fi.

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys