Hyppää sisältöön

Oletko sinä uusi HAMKOn hallituslainen vuonna 2024?

Etsimme ihmisiä, jotka voisivat tuoda uutta näkökulmaa ja energiaa opiskelijakunnan toimintaan. Hallitusvuotta kuvataan usein oman opintoajan merkittävimmäksi, ja nyt on mahdollisuutesi hakea! Haku opiskelijakunnan hallitukseen vuodelle 2024 on avoinna.

Hallituksen tehtävät

Hallitus vastaa opiskelijakunnan operatiivisesta toiminnasta ja toimintasuunnitelman muuttamisesta käytännön toimenpiteiksi. Se koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja vähintään kolmesta (3) ja enintään kahdeksasta (8) jäsenestä. Hallituksen tehtävänä on edustaa opiskelijakuntaa paikallisesti ja valtakunnallisesti, tiedottaa opiskelijoille, jäsenistölle ja muille sidosryhmille asiaankuuluvista asioista.

Hallitus vastaa myös opiskelijakunnan toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta edustajiston päätösten mukaisesti. Tämä sisältää mm. aktiivista edunvalvontaa HAMKin opiskelijoiden hyväksi, osallistumista erilaisiin HAMKin työryhmiin, HAMKOn tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä, opiskelijakunnan haalarien tilausta ja myyntiä sekä viestintää, kuten some-kanavien sisällöntuotantoa.

Hallituksen vastuuprosessit ja niiden jakaminen

Hallituksessa hoidetaan erilaisia vastuuprosesseja, kuten jäsenedut ja -palvelut, liikunta, ohjaus ja orientaatio, koulutuksen laatu ja opiskelijakulttuuri. Tehtävät ja vastuualueet jaetaan hallituksen jäsenten henkilökohtaisten kiinnostusten perusteella. Hallitus tekee paljon yhteistyötä, ja jakaa keskenään työtehtäviä eri prosesseista.

Hallituksessa työskentely ei tarkoita yksin puurtamista, sillä hallituksen tukena toimii opiskelijakunnan neljän hengen henkilöstö.

Hakuvaiheessa ei tarvitse tietää, minkä vastuualueen haluaisi, prosessit jaetaan hallituksen omassa järjestäytymisessä.

Ketkä voivat hakea?

Hallituksella on monipuolisia tehtäviä, ja niiden hoitamiseen tarvitaan erilaista osaamista. Siksi kutsumme hakemaan monipuolisesti hakijoita erilaisista taustoista, kaikilta HAMKin kampuksilta ja eri koulutuksista. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, koska hallituksen jäsenet koulutetaan tehtäväänsä.

Edellytyksenä on, että olet valintahetkellä opiskelija HAMKissa ja HAMKOn jäsen. Hallitukseen hakijoilta toivotaan kykyä sitoutua toimeen koko hallituskaudeksi, joka on yksi kalenterivuosi. Lisäksi toivotaan kykyä tarttua toimeen, ja viedä projektit päätökseen. Hyvä asenne ja yhteistyötaidot merkitsevät paljon.

Hallitukseen hakeminen

HAMKOn hallitus valitaan edustajiston järjestäytymiskokouksessa maanantaina 20.11.2023. Kokous alkaa klo 16.30 Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen C-rakennuksen tilassa C-146. Voit hakea hallitukseen kokouksessa paikan päällä tai lähettää vapaamuotoisen hakemuksesi etukäteen sähköpostitse osoitteeseen pj@hamko.fi. Olethan ajoissa paikalla, mikäli haluat osallistua kokoukseen.

Kokouksessa hallitusta valitessa käsitellään puheenjohtajan valinta, varapuheenjohtajan valinta ja hallitusten jäsenten valinta. Voit joko esittää itse olevasi käytettävissä haluamaasi pestiin tai pyytää toista henkilö esittämään sinua haluamaasi pestiin. Kokouksessa usein haastatellaan ehdokkaita, jos ehdokkaita on enemmän kuin haettavia paikkoja. Tätä ei kuitenkaan tarvitse jännittää. Kyseessä on aika vapaamuotoinen haastattelu, jossa ei tentata tiukkoja asiakysymyksiä, vaan enemmänkin kerrotaan itsestään.

Opiskelijakunnan jäsenet ovat tervetulleita seuraamaan kokousta.

Hallitukselle on tiedossa seuraavat perehdytysreissut. Varaa nämä päivät jo etukäteen kalenteriisi, mikäli olet hakemassa hallitukseen. Perehdytysten matkakulut korvataan ja ruokailut kuuluvat perehdytykseen. Perehdytysten päivämäärät 7.-9.12.2023 ja 12.-14.1.2024.

Lisätiedot

Heräsikö mieleesi kysymyksiä? Lisätietoja saat opiskelijakunnan toiminnanjohtajalta Aleksi Kurvilta, aleksi.kurvi@hamko.fi tai +358 44 722 1000.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys