Hyppää sisältöön

Alkupamausta ei juhlita syksyllä 2020

HAMKOn hallitus on päättänyt perua kaikki tapahtumat ainakin syyskuun loppuun asti, mikä tarkoittaa sitä, että myös Alkupamaus peruuntuu vuodelta 2020. Alkupamausta on perinteisesti juhlittu syyskuussa uuden lukuvuoden alkamisen kunniaksi ja se on kerännyt vuosittain lähes 1000 osallistujaa kaikilta HAMKin kampuksilta.

Kesän aikana hallituksen sisällä keskusteltiin paljon Alkupamauksen tapahtumakonseptista sekä pohdittiin vaihtoehtoisia tapoja järjestää tapahtuma. Alkupamauksen tarkoitus on koota yhteen opiskelijoita HAMKin eri kampuksilta, joten tapahtuman järjestämistä pienimuotoisempana ei koettu hyvänä ratkaisuna.

”Seurasimme koronatilanteen kehittymistä pitkin kesää. Vaikka tilanne paranikin ja yleisötapahtumien järjestäminen vapautui, totesimme että tilanne on edelleen liian epävarma, emmekä halua ottaa turhia riskejä. Päätös oli vaikea, mutta olimme hallituksessa kaikki yhtä mieltä siitä, että se on ainoa oikea,” kommentoi hallituksen puheenjohtaja Sakari Vitikka.


Lisätiedot:

Sakari Vitikka
Hallituksen puheenjohtaja
+358 44 722 1001
sakari.vitikka@hamko.fi


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys