Hyppää sisältöön

Vuoden opettaja 2020

Tunnetko sinä hyvän ja innostavan opettajan, joka on toteuttanut kevään etäopetusta mallikkaasti? Onko sinun koulutusohjelmassasi opettaja, joka ansaitsee tämän kevään toimien jälkeen Vuoden opettaja -tittelin? Oliko edellisen moduulisi tai kurssisi opettaja osaava ja ammattitaitoinen?

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta etsii yhdessä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin ja muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kanssa vuoden opettajaa. Haemme nyt kaikilta amk-opiskelijoilta ehdotuksia osaavista ja innokkaista opettajista.

Lähetä ehdotuksesi viimeistään torstaina 4.6. sähköisen lomakkeen välityksellä. Lomake löytyy myös upotettuna tämän postauksen lopusta.

Kerro ehdotuksessa opettajan nimi ja perustelut sille miksi opettaja on sinusta ansainnut vuoden opettajan palkinnon.

Kaikkien lähetettyjen ehdotusten joukosta valitaan HAMKin vuoden opettaja. Vuoden opettaja julkistetaan elokuussa HAMKin henkilöstöpäivien yhteydessä.

Lisäksi HAMKO välittää kolme valitsemaansa ehdotusta eteenpäin SAMOKille. SAMOKin valitsema raati käsittelee tulleet ehdotukset anonyymisti ja valitsee vuoden opettajan.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys