Hyppää sisältöön

HAMKOssa uusi vastuualue -Kestävä opiskelijakunta

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta otti tänä vuonna toimintaansa kuluvan vuoden alusta uuden vastuualueen, joka auttaa kehittämään toimintaa kestävän kehityksen näkökulmasta.

Uutena vastuualueena opiskelijakunnan toimintaan tuli Kestävä opiskelijakunta. Tätä vastuualuetta hoitaa hallituksen varapuheenjohtaja Meeri Järvi.

HAMK julkaisi aiheesta blogikirjoituksen, jonka voit lukea tästä alta.

Meeri Järvi aloittaa HAMKOn ensimmäisenä Kestävä opiskelijakunta -vastaavana

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) vahvistaa kestävän kehityksen näkökulmaa toiminnassaan. Uutena vastuualueena HAMKOn hallitukseen otettiin tämän vuoden alusta Kestävä opiskelijakunta. Varapuheenjohtaja Meeri Järvi aloittaa ensimmäisenä kestävä opiskelijakunta –vastaavana.

Kestävä kehitys on jo monilla tavoin ollut osa opiskelijakunnan toimintaa ja tavoitteita. Nyt uuden kestävä opiskelijakunta -vastuualueen myötä kestävyyden rooli ja merkitys kasvavat ja erityisesti aiotaan tulevaisuudessa panostaa kestävyyden kokonaisuuden ja eri ulottuvuuksien arviointiin ja systemaattiseen kehittämiseen. Kestävyyden kokonaisuuden hallinta vaatii pitkäjänteistä työtä opiskelijakunnan sisällä, opiskelijoiden keskuudessa ja korkeakoulun toiminnassa, toteaa HAMKOn toiminnanjohtaja Aleksi Kurvi.

HAMKOn kestävä opiskelijakunta -vastaava Meeri Järvi on 25-vuotias ja opiskelee kolmatta vuotta Hämeenlinnassa sosionomiksi. Meeri on toista kautta HAMKOn hallituksessa varapuheenjohtajana. Hän on innoissaan uudesta roolistaan ja sen tuomista mahdollisuuksista edistää kestävää kehitystä.

Olet aloittanut kestävä opiskelijakunta –vastaavana HAMKOssa. Mitä se tarkoittaa?

Jokaisella hallituslaisella on yksi tai useampi vastuualue, johon he panostavat erityisen paljon hallitusvuotenaan. Minä sain viimevuonna ajatuksen, että meidän opiskelijakunnassamme olisi tärkeää olla ihminen, joka kiinnittää erityistä huomiota kestävyyteen. Siksi nyt tänä vuonna lisäsimmekin sen vastuualueisiimme.

Koska vastuu on ihan uusi, ei meillä vielä ole selkeää suunnitelmaa sen sisällöstä. Alkuvuosi menee siihen, että perehdyn, mitä me HAMKOssa jo entuudestaan teemme kestävyyden eteen ja onko asioita, joita voimme kehittää. Haluan myös kuulla opiskelijoiden mielipiteitä asiasta. Niitä tulen kyselemään niin kyselyn kautta kuin myös asiasta keskustellen. Aion myös kiinnittää huomiota hankinoissamme kestävyyteen, suosia kotimaisia ja laadukkaita tuotteita.

Miksi kestävä kehitys on mielestäsi tärkeää opiskelijoille?

Kestävä kehitys on tärkeää, koska asioiden on muututtava, jotta saamme paremman tulevaisuuden niin itsellemme kuin muille meidän jälkeemme. Meistä jokainen pystyy tekemään asioita kestävämmän maailman puolesta. Minun mielestäni on myös erittäin mielenkiintoista perehtyä eri kestävyyden muotoihin ja niiden vaikutuksiin. Kestävä kehitys voi olla oikeasti tosi hauskaakin.

Uskon, että melkein jokainen opiskelija miettii edes vähän kestävän kehityksen merkitystä. Opiskelijat ovat hyvin tietoisia erilaisista tavoista vaikuttaa ja he myös vaikuttavat. Toivon, että tämän vastuualueen myötä tulemme saamaan enemmän opiskelijoiden näkemyksiä esille asiasta ja pystymme luomaan yhdessä hyviä muutoksia meidän jokapäiväiseen arkeemme.

Miten kestävän kehityksen edistämiseen voi vaikuttaa?

Kestävää kehitystä voi edistää niin monella tavalla. Ja jokainen meistä tekeekin jo jotain paremman tulevaisuuden eteen ehkä jopa huomaamattaan. Vaikuttaa voi esimerkiksi ostopäätöksillä, elämäntapamuutoksilla tai nostamalla kehityskohtia esiin puheissa. Kaikki voivat myös miettiä, miten käyttäytyvät muiden seurassa, puhua kunnioittavasti ja auttaa tarvittaessa. Kestävyyden osa-alueisiin kuuluu myös sosiaalinen kestävyys.

Mitä odotat tehtävältäsi kestävä opiskelijakunta -vastaavana?

Odotan sitä, että pääsen kuulemaan muiden mielipiteitä ja kehitysehdotuksia sekä keskustelemaan aiheesta niin opiskelijoiden, koulun henkilökunnan ja ulkopuolisten tahojen kanssa. Toivon myös, että saan aikaan muutoksia, jotka jatkuvat myös minun kauteni jälkeen ja, että maailmasta tulisi hitusen parempi paikka.

Meeri Järvi tulee mukaan myös Kestävä HAMK -ryhmään. HAMKOn toiminnanjohtaja Aleksi Kurvi on ollut mukana kestävä HAMK -ryhmässä jo vuosia ja jatkaa Meerin lisäksi myös HAMKOn toisena edustajana siinä. Kestävä HAMK – ohjelman yhtenä tavoitteena on, että HAMK on Suomen hyvinvoivin korkeakouluyhteisö 2030 mennessä. Opiskelijakunnan entistä aktiivisempi toiminta kestävän kehityksen edistäjänä vahvistaa koko korkeakouluyhteisöämme.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys