Hyppää sisältöön

Sijoittamisen aloittaminen nuorena kannattaa – lue OP Etelä-Hämeen sijoitusasiantuntijan vinkit!

Yhteistyössä OP Etelä-Hämeen kanssa.

”Sijoittaminen kyllä kiinnostaa, mutta en tiedä yhtään mistä aloittaa ja se tuntuu tosi hankalalta.” Kuulostaako juuri sinun ajatuksiltasi? Sijoittamiseen liittyvät epävarmuudet ovat usein turhia. Blogitekstissä OP Etelä-Hämeen sijoittamisen ja säästämisen asiakkuusasiantuntija Pauliina Haapamäki kertoo, miten aloittaa sijoittaminen ja säästäminen opiskelijana ja mitä kaikkea siitä tulisi alkuun tietää.

Pauliina istuu ja hymyilee
Sijoittamisen ja säästämisen asiakkuusasiantuntija Pauliina Haapamäki

Sijoittamisen aloittaminen kannattaa jo nuorena

Sijoittaminen ja säästäminen voi auttaa sinua saavuttamaan unelmasi, olivatpa ne pienempiä tai isompia hankintoja, vaurastuminen tai tulevaisuuteen varautuminen.

Yleistettynä säästämisellä tarkoitetaan sitä, kun pieni summa laitetaan säästöön, esimerkiksi erilliselle tilille. Lyhyempiin säästötavoitteisiin tilille säästäminen voikin olla hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi OP:n Säästölippaan avulla pystyt siirtämään säästöjä maksuttomalle tilille, kuin sähköiseen säästöpossuun. Säästölippaasta varojen nosto on maksutonta ja rajatonta.

Sijoittaminen taas tarkoittaa sitä, kun säästetty summa laitetaan tuottamaan erilaisten sijoitusinstrumenttien eli välineiden avulla. Tällaisia välineitä ovat esimerkiksi rahastot ja osakkeet. Sijoittamisesta on oikeasti hyötyä tulevaisuuteen. Pitkällä aikavälillä nimittäin varat alkavat tuottaa.
Sijoittamisen aloittamisella jo nuorena hyödynnät parhaiten korkoa korolle -ilmiön. Korkoa korolle -ilmiö tarkoittaa sitä, kun sijoituksen tekemä tuotto lisätään sijoituksen pääomaan. Alkuperäinen pääoma tällöin kasvaa. Mitä aiemmin sijoittamisen aloitat, sitä kauemmin korkoa korolle -ilmiö kasvattaa pääomaasi.

Esimerkki korkoa korolle -ilmiöstä:

Kuukausittainen säästösumma 30 €, alkusijoitus 0 € ja säästöaika 15 vuotta. Tavoiteltu tuottoprosentti on 5 %, eli varojen odotetaan tekevän 5 % tuoton joka vuosi. Säästetty pääoma on 15 vuoden jälkeen 5 400 € ja arvioitu tuotto 2 577 €. Kokonaissäästö olisi siis 7 977 €. Jos 30 euroa siirtäisi vain joka kuukausi erilliselle tilille, joka ei tuota mitään, olisi kokonaistuotto jäänyt 5 400 euroon.

Pienelläkin summalla pääset alkuun

Aloita varmistamalla taloudellinen tilanteesi ja se summa, minkä voit säästää. Opiskelijalle esimerkiksi 10 euroa kuukaudessa on hyvä määrä aloittaa. Säästämiseen sopivat kymmenen euroa saattaa löytyä helpostikin omaa taloutta ja rahankäyttöä hetken seuraamalla.

Monesti ihmiset aliarvioivat summaa, jonka voivat säästää. Toki oma taloudellinen tilanteesi ei saa riippua sijoituksiesi tuotosta. Sijoittamaansa summaa voi myös aina muuttaa oman elämäntilanteen mukaan, esimerkiksi kun tuloja alkaa olemaan enemmän.

Hyvin tärkeää on myös määrittää etukäteen, kuinka paljon ja milloin sijoittaa. Kannattaa myös päättää, mitä tekee, jos sijoituksen arvo esimerkiksi laskee huomattavasti. Etukäteen on syytä myös miettiä, kuinka paljon sietää riskiä ja kuinka aktiivisesti on itse valmis seuraamaan markkinoita.

Pohdinnassa auttaa esimerkiksi OP Sijoituskumppani-palvelu, joka määrittelee tavoitteesi ja riskinsietokykysi puolestasi, kun vastaat sen esittämiin kysymyksiin. Kysymysten vastausten perusteella OP Sijoituskumppani antaa tavoitteisiisi sopivan rahastosuosituksen.

Sijoituksiaan kannattaa hajauttaa

Jos et ole kiinnostunut tutkimaan eri sijoitusvaihtoehtoja ja parhaita sijoituskohteita, hyvä vaihtoehto on sijoitusrahastot, eli rahastot. Rahasto sijoittaa korko- sekä osakemarkkinoille ja se on hyvä tapa hajauttaa omia sijoituksia.

Säästämiseen tarkoitetuissa rahastoissa salkunhoitajat hoitavat rahastoissa olevien varojen sijoittamisen parhaiten tuottaviin kohteisiin. Rahastoja on todella monenlaisia ja kaikille löytyy niistä varmasti sopiva, niin varovaisille kuin tuottohakuisillekin sijoittajille.

Osakkeet ovat historiallisesti pitkällä aikavälillä tuottavin sijoituskohde. Ne sopivat riskiä sietävälle ja korkeaa tuottoa haluavalle sekä pitkän tähtäimen sijoitustavoitteelle. Sijoittamalla osakkeisiin ostat osuuden yrityksestä itselle. Yrityksen tehdessä voittoa, osinkoa jaetaan osakkeiden omistajille.

Sijoittamisessa tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä. Mitä enemmän haluat tuottoa, sitä enemmän pitää ottaa riskejä. Riskiä voit pienentää hajauttamalla sijoittamiasi rahoja eri kohteisiin. Hajauttamisen idea perustuu siihen, että eri sijoitusten parhaat ja huonoimmat tulokset osuvat eri aikoihin, jolloin parhaat ja huonoimmat hetket tasoittavat toisiaan.

Sijoittaminen on kärsivällisen ihmisen puuhaa, johon apua on aina saatavilla

Kaikista tärkeintä on pysyä omassa sijoitussuunnitelmassa kärsivällisesti eikä antaa tunteille liikaa valtaa. Anna säästöjen tehdä työ puolestasi ja nosta ne pois vasta kun oikeasti tarvitset niitä. Pää täytyy pitää kylmänä, vaikka tuottoprosentti menisi miinukselle. Muista myös, että sijoittaminen ei koskaan lupaa varmaa tuottoa, eikä olematonta riskiä.

Jos sijoittaminen arveluttaa, meiltä OP Etelä-Hämeestä saat maksutonta sijoitusneuvontaa asiantuntijoiltamme. Sijoitusneuvonnassa kartoitetaan tavoitteesi ja laaditaan sinulle sijoitussuunnitelma. Omaan pankkiin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä esimerkiksi verkkoviestillä, jos sijoittamisen aloittaminen kiinnostaa ja siihen kaipaa apua.

Sijoittamisen aloittaminen käy helposti esimerkiksi OP mobiilissa tai verkkopalvelussa. Voit myös tehdä ajanvarauksen säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijoillemme esimerkiksi sijoitusneuvontaan osoitteesta op.fi/ajanvaraus.

Aloita sijoittaminen ja tavoittele kohti unelmiasi!

Paljon lisää tietoa sijoittamisesta löydät osoitteesta https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys