HAMK Oy:n hallitukseen haetaan yhtä opiskelijajäsentä nykyisen toimikauden loppuun. Toimikausi päättyy kesällä 2025. Opiskelijajäsenellä on myös mahdollisuus jatkaa toimikauden vaihtumisen jälkeen. Opiskelijajäseneksi voi hakea Hämeen ammattikorkeakoulussa tutkintoon johtavassa koulutuksessa läsnä oleva opiskelija.
Ammattikorkeakoulun hallituksen tehtävänä on muun muassa:
- päättää ammattikorkeakoulun strategiasta
- päättää ammattikorkeakoulun talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta
- hyväksyä ammattikorkeakoulun johtosääntö ja muut vastaavat määräykset
- päättää ammattikorkeakouluun valittavien opiskelijoiden määrästä
Ammattikorkeakoulun hallituksen tehtävistä säädetään tarkemmin ammattikorkeakoululain 4 luvun 16§:ssä. Opiskelija on hallituksen täysivaltainen ja tasavertainen jäsen samoin osakeyhtiölain mukaisin vastuin ja velvollisuuksin kuin muutkin hallituksen jäsenet.
Opiskelijan tulee sitoutua hallituksen työskentelyyn ja käyttää aikaa asioihin perehtymiseen. Hallitus kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa ja kokouksiin tulee valmistautua hyvin. Lisäksi hallitus osallistuu muihin tilaisuuksiin muutaman kerran vuodessa. Hallituksen työskentelykieli on suomi.
Hallituksen jäseneksi haetaan vapaamuotoisella motivaatiokirjeellä, joka tulee toimittaa sähköpostitse 15.9. klo 22.00 mennessä osoitteeseen toiminnanjohtaja@hamko.fi
Hallituksen jäsenen valitaan opiskelijakunnan edustajiston kokouksessa 16.9.2024.
Lisätietoja antavat:
Aleksi Kurvi
toiminnanjohtaja toiminnanjohtaja@hamko.fi, puh. 044 722 1000
Henriikka Mastokangas
hallituksen puheenjohtaja pj@hamko.fi, puh. 044 722 1001