Hyppää sisältöön

HAMKO 25 vuotta

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta eli HAMKO perustettiin 10.12.1996, eli viettää tänään 25-vuotissyntymäpäivää! HAMKO on päässyt tekemään merkityksellistä työtä opiskelijoiden etujen ajamiseksi jo 25 vuoden ajan.

Haluamme kiittää jokaista, joka on ollut mukana näiden vuosien aikana. Kiitos luottamustoimijat, työntekijät, yhteistyökumppanit, kumppaniyhdistykset sekä ennen kaikkea kaikki hamkilaiset opiskelijat ja alumnit. Erityiset kiitokset HAMKin henkilöstölle hyvästä yhteistyöstä.

Kiitos jäseniemme, HAMKO on toiminut vakaasti läpi vuosien. Tänä päivänä HAMKO on suurempi kuin koskaan, jäsenmäärän ylittäessä 4000 tänä syksynä ensimmäistä kertaa opiskelijakunnan historiassa! Teemme työtä opiskelijoita ja jäseniämme varten, ja olemme kiitollisia teille kaikille.

Erillisiä juhlallisuuksia ei epävarman pandemiatilanteen vuoksi tänä vuonna järjestetty.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys