Hyppää sisältöön

HAMKOn hallitus 2021 on järjestäytynyt

HAMKOn hallitus 2021 osallistui ensimmäiseen perehdytykseen ja piti järjestäytymiskokouksensa.

Hallitus aloittaa vuoden seuraavalla vastuunjaolla:

Jere Ojala: puheenjohtaja
Leidi-Kristal Kohonen: varapuheenjohtaja
Emmi Liias: hyvinvointi ja opiskelijakulttuuri
Rami Pennanen: jäsenedut ja -palvelut, kansainvälisyys
Ilona Siili: viestintä, liikunta
Aleksi Heinilä: opiskelijakulttuuri
Aino Lipsanen: ohjaus ja orientaatio
Veera Volanen: koulutuksen laatu ja työllistyminen

Rami ja Aino toimivat vuonna 2021 myös opiskelijakunnan häirintäyhdyshenkilöinä.

Hallitus kertoi tunnelmistaan tällä viikolla:

”Pääsimme viime viikon alussa ryhmäytymään ja jakamaan vastuualueet. Samalla kertaa otettiin haltuun ajantasainen informaatio sekä niksejä hallitustoiminnan pyörittämisestä. Rupeamme hyvillä fiiliksillä odottamaan joulua ja valmistautumaan kohti ensi vuotta!”

Edustajiston puheenjohtajisto työskentelee vuosittain tiiviisti hallituksen kanssa. Ensi vuonna edustajiston puheenjohtajana toimiva Heli Mononen kommentoi:

”Ensi vuonna tapahtuu paljon kaikkea kiinnostavaa ja on ilo seurata miten aktiivisesti tuleva hallitus on toimikauttaan aloittamassa. Näin pidempään järjestötoimissa mukana olleena oli tosi kiva huomata miten helposti ja vaivattomasti hallitus sopi työnjaosta ja tiimiytyivät hyvin vaikka perehdytys piti järjestää poikkeusjärjestelyin.”


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys