Hyppää sisältöön

Asetu ehdolle

Ehdolle asettuminen on päättynyt.

Jokaisella opiskelijakunnan jäsenellä on oikeus asettua ehdolle edustajistovaaleissa. Edellytyksenä on, että jäsenyytesi on voimassa ja olet ilmoittautunut läsnä olevaksi opiskelijaksi kuluvalle lukuvuodelle.

Edustajistovaaleissa valitaan sekä varsinaisia edustajia että varaedustajia. Jos vaaleissa varsinaiseksi jäseneksi valittu jäsen jää toimikauden aikana kokonaan pois edustajistosta, nousee varajäseniä edustajiston varsinaisiksi jäseniksi.

Edustajistovaaliehdokkaaksi on asetuttava keskusvaalilautakunnan määräämällä tavalla viimeistään kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen ensimmäistä vaalipäivää.

Kun ilmoittautuminen ehdokkaaksi on pättynyt, keskusvaalilautakunta tarkastaa ehdokkaiden oikeuden asettua ehdolle ja hyväksyy ehdokkaat.

Keskusvaalilautakunta määrittää käytössä olevat äänestysnumerot ja arpoo äänestysnumerot listoittain.

Ehdokkuus

Ehdokkuus edustajistovaaleissa antaa mahdollisuuden tuoda esille omia mielipiteitä ja kertoa julkikehittämisehdotuksia. Mihin asioihin sinä haluaisit ottaa kantaa? Mitä asioita pidät tärkeitä? Tämän ei tarvitse tarkoittaa poliittista ohjelmaa, vaan halu osallistua aktiivisesti toimintaan on hyvä lähtökohta.

Keskusvaalilautakunta hyväksyy ehdokkuudet ja arpoo vaalinumerot. Saat ehdokkuudestasi ja äänestysnumerostasi tietoa n. parin päivän kuluessa ehdokasasettelun päättymisestä.

Kokosimme infopaketin ehdokuutta pohtiville:

Vaaliliitto

Ehdokkaat voivat halutessaan muodostaa vaaliliiton. Vaaliliiton voi muodostaa ryhmä, jossa on vähintään kaksi, mutta enintään 21 ehdolle asettuvaa opiskelijaa. Ryhmän saamat äänet lasketaan ehdokkaiden hyväksi. Vaaliliitossa annetaan yhdelle äänioikeutetulle jäsenelle valtuutus toimia vaaliliiton asiamiehenä. Vaaliliiton asiamiehen pitää olla itsekin ilmoittanut vaaliliiton ehdokkaaksi.

Vaaliliittoon voi kuulua maksimissaan vaaleissa valittavien edustajien verran ehdokkaita eli kaksikymmentäyksi (21) ehdokasta. Ehdokas voi olla ehdolla vain yhdessä vaaliliitossa tai vaalirenkaassa.

Jos olet kiinnostunut liittymään jonkin jo perustetun vaaliliiton ehdokkaaksi, ole yhteydessä vaaliliiton asiamieheen ennen kuin asetut ehdolle.

Perustetut vaaliliitot:

VaaliliittoAsiamiesSähköposti
EvonkuusiliittoPinja Saturipinja23009@student.hamk.fi
HyvinvointiliittoOlli-Petteri Lahtiolli-petteri.lahti@student.hamk.fi
Lepaan LiittoKia Vasarainenkia.vasarainen@student.hamk.fi
TradenööritLeevi Meriläinenleevi.merilainen@student.hamk.fi
Ennen kuin asetut ehdolle, muista ottaa yhteyttä sen listan asiamieheen, jonka ehdokkaaksi haluat asettua.

Vaalirengas

Vaaliliitot ja myös sitoutumattomat ehdokkaat voivat perustaa vaalirenkaan. Vaalirenkaan perustamisesta on tehtävä perustamisasiakirja, jonka allekirjoittavat siihen kuuluvien vaaliliittojen asiamiehet, sekä mahdolliset sitoutumattomat ehdokkaat. Vaalirenkaan perustamisasiakirjassa on mainittava vaalirenkaan nimi sekä siihen kuuluvien vaaliliittojen nimet sekä sitoutumattomien ehdokkaiden nimet. Vaalirenkaaseen voi kuulua maksimissaan niin monta ehdokasta, kuin edustajistoon valitaan eli kaksikymmentäyksi (21) ehdokasta. Ehdokas voi olla ehdolla vain yhdessä vaaliliitossa tai vaalirenkaassa (johon ehdokkaan vaaliliitto kuuluu).

Vaalirenkaan voivat perustaa:

  • Kaksi tai useampia vaaliliittoja
  • Yksi tai useampi vaaliliitto ja yksi tai useampi sitoutumaton ehdokas
  • Kaksi tai useampi sitoutumaton ehdokas

Perustettavat vaalirenkaat julkaistaan tässä

VaalirengasVaalirenkaan perustajat
Vaalirenkaan nimiVaaliliittojen nimet

Kampanjointi

Ehdolle asettuessasi sitoudut toimimaan muun muassa vaalimainonnassa hyvien tapojen ja annettujen ohjeiden mukaisesti. Opiskelijakunnan nettisivuilla julkaistaan ehdokasgalleria, joka julkaistaan myös opiskelijakunnan somekanavissa.

Ehdokkailla on myös mahdollisuus kampanjoida esimerkiksi omassa sosiaalisessa mediassa. Kampanjoidessa kannattaa olla mahdollisimman paljon esillä.

Vaaliliitoilla ja -renkailla on monesti yhteisiä kampanjoita, joten sinun ei tarvitse kampanjoida yksin jos olet jossain vaaliliitossa tai -renkaassa mukana.

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys