Hyppää sisältöön

UKK: Tuutorointi

Tuutorointi on hauskaa ja palkitsevaa, kun pääsee auttamaan uusia opiskelijoita alkuun. Mielessäsi saattaa olla kysymyksiä, ja tässä vastauksia joihinkin useimmiten kysyttyihin kysymyksiin.

Viekö tuutorointi paljon aikaa?

Pystyt huomioimaan tuutoroinnissa omat opintosi ja aikataulusi vapaa-ajalla. Osa tuutoroinnista tapahtuu opiskelupäivien aikana ja osa vapaa-ajalla. Tuutorien ei tarvitse järjestää päivittäin opintojen jälkeistä ohjelmaa, ja sitä pystyy järjestämään omat aikataulut huomioiden oman tuutoritiimin kanssa.

Millaisille henkilöille tuutorointi sopii?

Tuutorointi sopii monenlaisille ihmisille. Siksi toivomme, että mukaan hakee erityyppisiä opiskelijoita, jolloin tuutoritiimeissä saa hyödynnettyä erityyppistä osaamista ja vahvuuksia. Joku on hyvä tutustuttamaan opiskelijoita toisiinsa, joku toinen puolestaan saattaa olla järjestelmällinen ja loistaa tapahtumien järjestämisessä, ja kolmas kokea ryhmänvetämisen itselleen luontevana. Erilaiset luonteenpiirteet täydentävät siis tuutoritiimiä.

Ei ole yhtä tiettyä persoonatyyppiä, jolle tuutorointi erityisesti sopii. Tärkein ominaisuus, jolla pärjää pitkälle on halu auttaa uusia opiskelijoita ja olla valmis oppimaan uutta.

Paljonko opintopisteitä pitää olla kasassa, että voin hakea?

Tuutoriksi hakemiseen ei ole opintopisterajaa. Tuutoriksi saa hakea missä tahansa vaiheessa opintoja, kunhan pystyt sitoutumaan tuutorointiin lukuvuoden ajaksi.

Minkälaisia tapahtumia pitää järjestää?

Tuutorina sinun ei tarvitse järjestää isoja opiskelijabileitä, vaan sellaista rentoa tekemistä, jossa uudet opiskelijat pääsevät tutustumaan toisiinsa. Tuutorit järjestävät perinteisesti mm. piknikkejä, peli-iltoja, ulkoilua, makkaranpaistoa, urheilupelejä, pihapelailua jne. Tuutorit järjestävät tekemistä pääsääntöisesti omalle tuutoroitavalle ryhmälle, joten sinun ei odoteta järjestävän kaikkien kampusten uusille opiskelijoille ohjelmaa.

Joudunko olemaan yksin tuutorina isolle ryhmälle?

Toivomme ja pyrimme saamaan jokaisesta koulutuksesta useita hakijoita, joten sinun ei tarvitse toimia yksin ison ryhmän kanssa. Yleensä tuutoreita tarvitaan yksi kymmentä uutta opiskelijaa kohden, ja saman koulutuksen tuutorit työskentelevät ryhmänä tai pareittain. Kannattaa kysyä muitakin omalta luokaltasi lähtemään mukaan. Kannustamme kaikkia hakemaan mukaan!

Tuutorit myös koulutetaan, joten saat apua ja neuvoja tuutorointiin.

Miten tuutoriksi haetaan?

Täytä hakulomake, ja tämän jälkeen odota yhteydenottoa. Kaikki tuutorihakemuksen lähettäneet haastatellaan helmikuun aikana. Haastatteluajat ilmoitetaan hakijoille student-sähköpostiin. Haastattelua ei tarvitse jännittää, se on mahdollisuus sinullekin keskustella sinua mahdollisesti pohdituttavista asioita tuutorointiin liittyen.

Uudet tuutorit valitaan haastattelujen jälkeen, ja kaikille hakijoille lähetetään sähköposti valinnoista.

Millloin koulutus on?

Tuutoreiden koulutuspäivät 2025 ovat:

  • 3.4.2025 Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa
  • 15.8.2025 (Paikka ilmoitetaan myöhemmin)

Mikä on vastuutuutori?

Vastuutuutori on kokeneempi, jo vuoden tuutorina toiminut opiskelija. Vastuutuutori toimii omassa koulutuksessaan uusien tuutorien tukena ja turvana yhdessä opinto-ohjaajien kanssa. Jos olet kiinnostunut hakemaan vastuutuutoriksi, otathan yhteyttä oman koulutuksesi opinto-ohjaajaan.

Vastuutuutoreille järjestetään oma lisäkoulutuksensa, joten kylmiltään ei tarvitse ryhtyä hommiin .

Minua kiinnostaa kansainvälisten opiskelijoiden tuutorointi, miten haen siihen?

Tuutorin peruskoulutuksen käyneenä voit halutessasi kouluttautua kansainväliseksi tuutoriksi ja päästä ohjaamaan HAMKiin saapuvia ulkomaalaisia opiskelijoita.

Kiinnostuitko? Ei muuta kuin täyttämään hakemus täältä. Hakuaika päättyy 2.2.2025.


Jos sinulla heräsi mieleen lisää kysyttävää, olethan rohkeasti yhteydessä sähköpostitse joko hamko@hamko.fi tai tuutoroinnista vastaavaan asiantuntijaan Emma Kokkoseen, emma.kokkonen@hamko.fi.


Jaa artikkeli somessa

Liity jäseneksi!

Hei HAMKin opiskelija, liity oman opiskelijakuntasi jäseneksi! HAMKO on just sun edunvalvoja – ja jäsenyytesi merkki on virallinen opiskelijakortti tuhansine opiskelijaetuineen ympäri Suomen.

Liity jäseneksi Uusi jäsenyys